Pitkittyneen työttömyyden takana voi olla tunnistamaton oppimisvaikeus tai keskittymishäiriö

Aikuisten ADHD ja oppimisvaikeudet ovat edelleen alitunnistettuja. Haasteet kouluaikana ja repaleinen työhistoria on voitu selitellä kiinnostuksen puutteena, ongelmakäyttäytymisenä, tai jopa ”tyhmyytenä”. Omaa hankalaa oloa on voitu peitellä päihteiden käytöllä tai eristäytyneenä käytöksenä. Kuitenkin, kun asioita on alettu tutkimaan, taustalta on monesti löytynytkin neuropsykiatrinen häiriö, ADHD/ADD tai oppimisvaikeus.

ADHD (ja ennen ADD, nykyään kaikki on ADHD:n alla) ovat neuropsykiatrisia häiriöitä, jotka ovat vahvasti perinnöllisiä ja synnynnäisiä. Kyse on keskittymis- ja tarkkaavaisuuden häiriöistä ja käytännössä vaikeudet ilmenevät hankaluutena keskittyä olennaiseen tai pitkiä aikoja johonkin, ilman että ajatukset alkavat harhailla. Lisäksi voi ilmetä hajamielisyyttä, hankaluutta hahmottaa aikaa ja pysyä aikataulussa. Aikuisena ylivilkkaus hälvenee, ja muuttaa muotoaan sisäiseksi levottomuudeksi. Monesti mukana on liitännäisoireita, kuten esimerkiksi masennus, ahdistuneisuus, käytöshäiriöt, uniongelmat ja päihdeongelmat. Lisää tietoa aikuisen ADHD:sta ja sen oireilusta saat osoitteesta https://adhdtutuksi.fi/mika-on-adhd/adhd-aikuisella/

Oppimisvaíkeudet puolestaan nimensä mukaisesti aiheuttavat vaikeuksia sisäistää uusia asioita, etenkin isossa ryhmässä ja nopealla aikataululla. Oppimisvaikeus voi ilmetä luki- tai kirjoitusvaikeutena, matematiikan oppimisen hankaluutena, hahmottamisen vaikeutena tai muuna kielellisenä häiriönä. Mutta kyseessä ei ole sairaus! Oppimisvaikeuksista löydät lisätietoa sivuilta www.oppimisvaikeus.fi  ja www.eoliitto.fi

Mikäli epäilet itselläsi ADHD:ta tai oppimisvaikeutta, niin asian kanssa ei kannata jäädä yksin, sillä apua ja tukea on saatavilla. Aluksi on hyvä hakeutua lääkärin vastaanotolle ja kertoa epäilyistään. Käytännön tukea ja tietoa saa nopeasti, vaikka minulta, Tavoitteena Työ- hankkeen Anulta. Olen 2017 valmistunut neuropsykiatriseksi valmentajaksi Oulussa. ”Nepsyvalmentajia” on Suomessa jo useita, ja heidän tehtävänsä on nimenomaan tukea käytännön arjessa ADHD:sta ja muista neuropsykiatrisista häiriöistä kärsiviä ihmisiä. Valmennus on konkreettista, asiakkaan omien tarpeiden ja toiveiden kartoitusta ja ratkaisujen etsimistä, hyvin asiakaslähtöisesti. ”Nepsyvalmentaja” voi olla apuna etsimässä ratkaisuja arkeen niin kotona, koulussa, kuin työpaikallakin. Hän auttaa ihmissuhteisiin liittyvissä asioissa, mutta myös ihan vaikka laskujen maksussa ja koulunkäynnissä. Usein ”nepsyvalmentajat” työskentelevät jossain sosiaali- ja terveysalan työpaikalla, jossa antavat valmennusta asiakkailleen muun työn ohessa. Joitakin yksityisiäkin valmentajia on, joille voi saada lähetteen Kelalta. Tärkeintä on, että elämäänsä saa helpotusta.

Hankaluudet voivat ilmetä erilaisina haasteina arjessa, mutta lähes kaikkeen on olemassa keinoja helpottaa arkea ja elämää. Myös lääkehoito on mahdollinen, mutta ihan pienillä muutoksilla ja muistutuksilla voi saada jo suurta apua. Esimerkiksi kalenterin aktiivinen käyttö, puhelimen muistutukset ja erilaiset sovellukset auttavat muistamisessa ja arjen aikatauluttamisessa. Keskittymistä helpottavia asioita voivat olla esimerkiksi musiikin kuuntelu, hiljainen ja yksityinen paikka lukemiselle/opiskelulle, stressilelujen käsittely tai pieni liike. Jos on löytänyt itselleen toimivan tavan oppia tai parantaa keskittymistä, tai saada aikataulut hallintaan, niin hienoa! Niitä käytänteitä on syytä jatkaa. Ja uusia voi etsiä, yksin tai ammattilaisen kanssa.

Oppimisvaikeuksista tai neuropsykiatrisesta häiriöstä kärsivät eivät ole tyhmiä, laiskoja tai saamattomia, vaikka usein heidän kuulee niin itseään kuvailevan. Tai he ovat saaneet kuulla sitä opettajilta, vanhemmilta, ehkä esimiehiltä, koko ikänsä. Tämä aiheuttaa myös itsetunnon alenemista ja voi syödä motivaatiota yrittää. Kyse on kuitenkin piirteestä, ja ihminen voi olla hyvinkin älykäs ja aikaansaava näistä piirteistä huolimatta. Monesti ADHD- ihmiset loistavatkin luovilla aloilla ja ovat erittäin innovatiivisia ja energisiä työntekijöitä, kun löytävät omaa kiinnostusta vastaavaa työtä. Myös oppimisvaikeuksista kärsivälle löytyy apua, sillä nykyään on niin monia tapoja oppia. Ja koko ikä aikaa! Eli jos epäilet, että sinulla tai läheiselläsi saattaa olla ADHD tai oppimisvaikeus, joka aiheuttaa hankaluuksia arjessa, niin netistä löytyy lisää tietoa paljon ja käynti lääkärillä voi auttaa eteenpäin. Myös työllisyyspalveluiden työntekijöihin saa olla yhteydessä, autamme mielellämme!

Anu Stenroth

 

Työllisyyspalvelut