Sodat
SODAT VUOSINA 1939–1945
Talvisota ja jatkosota
Talvisodassa (1939–1940) valtaosa sieviläisistä sotilaista kuului 8. divisioonaan, joukko-osastona oli JR 24. Päätaistelupaikkana oli Karjalan Kannaksen itälaita III AK:n alaisuudessa. Toinen merkittävä talvisodan taistelupaikka oli Koillismaa, jonne sieviläisiä joutui JR 64:n riveissä.
Jatkosodassa (1941-1944) sieviläisten pääasiallinen joukko-osasto oli JR 29. III pataljoonan 9. komppania ylitti rajan 5.7.1941 Värtsilän ja Korpiselän välistä. Komppanian tie kulki kohti Äänislinnaa.
Sittemmin Syvärin puolustustaisteluiden jälkeen sieviläisiä osallistui myös Oulun ja Kemin valtauksiin sotien loppuvaiheessa. Sota-arkiston tietojen mukaan Sieviin on haudattu 164 Isänmaan puolesta kaatunutta.
Ritari
Mannerheim-ristin ritareita on Suomessa nimitetty 191. Yksi heistä on ritari n:o 34 Paavo Korpi (18.11.1919-8.12.1941).
Ritariesityksessä marraskuulta 1941 on mainittu Korven osoittaneen taisteluissa pelottomuutta ja taitavuutta komppanian komentoryhmän johtajana ja taistelijana. Paavo Korpi hukkui Poventsassa vihollisen räjäytettyä Äänisjärveen johtaneen kanavan sulkuportin.