Mitä työllisyyspalveluille kuuluu nyt?

Blogilla näyttää olleen hieman pidempi kesäloma kuin meillä työllisyyspalvelujen työntekijöillä. Kesälomat ovat enää muisto vain, mutta onneksi kesä ja aurinkoiset kelit ovat jatkuneet. Ajattelin, että blogi –hiljaisuus olisi hyvä katkaista kertomalla hieman työllisyyspalveluiden kuulumisia, sillä meillähän on meneillään monenlaista.

Kesäkuussa meillä tapahtui jälleen henkilöstömuutoksia. Kokoaikainen projektiohjaajamme Tanja Pietilä siirtyi toisiin tehtäviin ja hänen tilalleen löytyi talon sisältä ”uusi Tanja”, Tanja Kupiainen. Hän työskentelee Tavoitteena Työ –hankkeessa osa-aikaisesti, 50 %:n työajalla. Tanja vastaa mm. tapahtumien järjestämisestä ja vetää asiakkaillemme joitakin valmennuksia/työpajoja yhdistäen mm. kulttuuria ja itseilmaisua toimintatuokioihin. Viime vuodet työllisyyspalveluja on kehitetty Tavoitteena Työ –hankkeen avulla. Tämä hanke on päättymässä 30.9., mutta vielä hankkeen puitteissa ehditään järjestää mm. Ensiapu1- ja työturvallisuuskortti –koulutukset. Kannattaa siis seurata ilmoittelua, jos nämä kurssit kiinnostavat! Ohjaus- ja neuvontapalvelut jatkuvat hankkeen päättymisestä huolimatta, joten yhteyttä pidämme asiakkaisiimme ja myös meihin päin saa olla yhteydessä edelleen!

Vaikka kehittämishanke päättyy, niin kehittämistyö silti jatkuu ja nyt se kohdistuu erityisesti rakenteisiin. Olettekin ehkä jo uutisista kuulleet tai lukeneet, että TE –palvelut ovat siirtymässä valtiolta kuntien järjestämisvastuulle 1.1.2025. Tämä tarkoittaa niin henkilöasiakas-, työnantaja- kuin yrityspalveluita. Kyseessä on siis todella merkittävä uudistus myös kuntatalouden näkökulmasta! Muutoksen yhtenä tarkoituksena on tuoda palvelut lähemmäs asiakkaita ja tämä nähdään meillä työllisyyspalveluissakin oikein hyvänä asiana! Kasvollisesta lähipalvelusta paikallisesti haluamme pitää kiinni, kun uusia rakenteita ja palveluita suunnitellaan. Kehittämistyö edellyttää tiivistä yhteistyötä alueemme muiden kuntien kanssa, koska lakisääteiset TE-palvelut voi tuottaa kunta tai useammasta kunnasta muodostuva yhteistoiminta-alue, jonka työvoimapohja on vähintään 20 000 henkilöä. Sievin työvoimapohja on tällä hetkellä 1932 henkilöä. Työvoimapalveluiden järjestämisvastuuta koskevat ilmoitukset on toimitettava Työ- ja elinkeinoministeriöön lokakuun loppuun mennessä, joten hyvin napakalla aikataululla tässä kehittämistyössä edetään. Pohdittavana on, että millaisia työllisyyspalveluja Sievissä tulevaisuudessa tarjotaan ja miten. Meillä toimii tällä hetkellä Työkolmio –työpaja, joka tarjoaa työpaikkoja pidempään työttöminä olleille. Pajan kautta pystytään tarjoamaan erilaisia palveluja ja työsuorituksia kuntalaisille ja kunnalle. Tämä on ollut täysin kunnan omarahoitteista toimintaa. Kokemuksemme mukaan tällaisia välityömarkkinoita tarvitaan ja monelle työpaja on ollut hyvä porras ponnistaa eteenpäin. Paljon ja hyvin monenlaisia asioita siis on mietittävä ja ratkaistava lähitulevaisuudessa. Eikä pohdintoja yhtään helpota hallitusohjelmaan kirjatut suunnitelmat tätä työllisyydenhoidon toimialaa koskien. Mutta aika näyttää, että mitä tuleman pitää. Tapaamme viljellä täällä työllisyyspalveluissa sanontaa ”vain muutos on pysyvää” ja eihän se auta kuin pysyä muutoksessa mukana, olettaen että kaikki käy hyvin!

Aurinkoista alkusyksyä toivotellen:

-Karoliina, työllisyyskoordinaattori/Tavoitteena Työ –hankkeen projektipäällikkö   

Työllisyyspalvelut