Monialainen asiakasyhteistyöryhmä tuo palvelut saman pöydän ääreen

Sievissä on jo muutaman vuoden ajan toiminut Pitstoppi –hankkeen aikana verkostoyhteistyönä perustettu monialainen asiakasyhteistyöryhmä. Melkoinen nimihirviö, mutta kuvaa kuitenkin parhaiten toiminnan luonnetta.

Tämä palvelu on tarkoitettu sieviläisille työikäisille henkilöille silloin, kun tuntuu, etteivät asiat oikein muuten etene ja on hyvä istua laajemmalla asiantuntijaporukalla alas ja tehdä yhdessä suunnitelmaa asioiden eteenpäin viemiseksi. Tällaisia tilanteita voi esimerkiksi olla pitkittynyt työkyvyttömyys ja toistuvat sairauslomat, kielteiset eläkepäätökset tai muuten tarkoituksenmukaisimpien palveluiden kartoittaminen esim. työ- ja toimintakyvyn edistämiseksi. Työryhmässä siis käsitellään asiakkaan asioita ASIAKKAAN SUOSTUMUKSELLA ensisijaisesti koulutuksen, työelämän ja kuntoutuksen näkökulmasta kuitenkin elämäntilanne kokonaisvaltaisesti huomioiden.

Yhteistyöryhmän yhteyshenkilönä toimii Sievin kunnan työllisyyskoordinaattori ja hänen lisäkseen ydinryhmään kuuluvat lääkäri, sosiaaliohjaaja, Te – toimiston/TYP – palveluiden asiantuntija, Ppky Kallion työkykykoordinaattori sekä Kelan palveluasiantuntija. Lisäksi työryhmään on mahdollista kutsua myös muita asiakkaan kanssa yhteistyötä tekeviä tahoja, kuten terapia- tai päihdetyöntekijä, työllisyyspalvelujen, Jelppiverkon tai muun palvelun ”omaohjaaja” tai joku muu taho. Myös asiakkaan läheinen on tervetullut mukaan tapaamiseen asiakkaan niin halutessa. Työryhmä kokoontuu Sievissä noin 3-4 kertaa vuodessa ja yhden iltapäivän aikana voidaan ottaa vastaan max. 3 asiakasta.

Työryhmän toiminta perustuu täysin asiakkaan antamaan suostumukseen. Jos siis haluat tuoda oman tilanteesi käsiteltäväksi työryhmään, voit ottaa asian puheeksi oman verkostotyöntekijäsi kanssa. Toisinaan myös verkostotyöntekijät esittävät asiakkaalle mahdollisuutta pohtia omaa tilannettaan työryhmässä. Asia lähtee etenemään täyttämällä suostumuslomake oman verkostotoimijan luona, joka toimittaa suostumuslomakkeen ryhmän yhteyshenkilölle. Suostumuslomake täytetään kahtena kappaleena, joista toinen jää asiakkaalle. Työryhmän yhteyshenkilö lähettää asiakkaalle, työryhmälle ja asiakkaan muille nimeämille verkostotoimijoille kutsut tapaamiseen aikatauluineen. Yleensä tapaamiset on pidetty kunnantalon kokoustilassa. Asiakas on itse aina mukana oman asiansa käsittelyssä ja saa tapaamisen jälkeen aina myös otteen muistiosta, johon on kirjattu kokoontumisessa käsitellyt ja sovitut asiat. Noin 45 minuutin tapaamisajalla käydään siis asiakkaan tilannetta läpi, kartoitetaan palvelutarpeita ja sovitaan yhdessä, että miten jatketaan eteenpäin ja kuka asiakkaan kanssa hoitaa mitäkin asiaa.   

Työryhmän toiminnalle on ollut selkeä tarve ja siihen ovat olleet tyytyväisiä niin asiakkaat kuin verkostotoimijat. Asiakkaan tilannetta on pystyttä tarkastelemaan kokonaisvaltaisesti monelta eri kantilta ja työryhmän kautta onkin saatu avattua hyvin uusia, asiakkaan tilannetta hyödyttäviä polkuja eteenpäin. Asiakkaat ovat tavoittaneet saman pöydän ääressä useamman palvelun yhdellä kertaa ja saaneet samalla kerralla sovittua käytännön apuakin haluamiinsa asioihin. Monelle asiakkaalle on tullut yllätyksenä, että Sievistä tällaista palveluakin löytyy, joten siksi päädyin toimintaa näin bloginkin kautta esittelemään. Toiveenamme on, että tämänkaltaisen yhteistyön on mahdollista jatkua myös hyvinvointialueiden aloitettua toimintansa vuoden vaihteessa.  

Jos kiinnostuit palveluista, voit ottaa asian puheeksi missä vaan palvelussa asioidessasi tai ottaa yhteyttä minuun, kerron mielelläni lisää!

 

Terveisin,

Karoliina Satomaa, monialaisen asiakasyhteistyöryhmän koordinaattori

Työllisyyspalvelut