15.10.2024 TIEDOTE: Ensi vuoden menot runsaat 23 miljoonaa euroa – kouluverkon tiivistäminen todennäköistä
(Sievin kunnanhallituksen päätökset 14.10.2024, julkaisuvapaa)
Kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan 14.10. taloussuunnitelmaa vuosille 2026-2027 sekä ensi vuoden talousarvioita, jonka toimintamenot ovat noin 22,3 miljoonaa euroa aiemmin päätettyjen kehystavoitteiden mukaisesti. Tämänhetkinen arvio valtionosuuksista on noin 7,5 miljoonaa ja verotuloista 11 miljoonaa euroa. Valtionosuuksien nousua selittävät ensi vuoden alusta kunnan vastuulle tuleva työvoimapalveluiden tuottaminen ja rahoitusvastuu sekä sote-siirtolaskelmien päivitys.
Sievin kunnan nykyinen veroprosentti on 9,6 %, ja ensi vuoden osalta päätöksen vahvistaa kunnanvaltuusto 14. marraskuuta.
Sote-uudistuksen jälkeen valtaosa kuntatalouden kustannuksista syntyy varhaiskasvatuksen ja koulutuksen järjestämisestä. Kunnassa tulee olla valmiutta tarkastella palvelutuotantoaan palvelutarpeen muuttuessa, säästöjen hakeminen toiminnasta on vaikeaa, kuitenkin kulukuri ja taloutta vahvistavat toimenpiteet ovat tarpeen.
Raamilaskelmassa on otettu huomioon tiedossa olevat rakenteelliset muutokset (mm. työllisyyspalvelut) sekä kouluverkon tiivistäminen: Leppälän ja Järvikylän alakoulujen siirtyminen Lauri Haikolan kouluun kevätlukukauden 2025 jälkeen. Jyringin koulun osalta tarkastelu tehdään vuoden 2027 talousarvion yhteydessä. Lopulliset päätökset asiasta tekee kunnanvaltuusto.
Maakuntaohjelman valmisteluun toivotaan kuntakohtaista keskustelua
Kunnanhallitus katsoo, että Pohjois-Pohjanmaan liiton ns. maakuntaohjelmaan liittyen käytäisiin keskustelu jokaisen kunnan kanssa erikseen. Kuntien elinkeinorakenteissa on paljon eroja, ja tämä tulisi ottaa paremmin huomioon klusteriajattelun ja mahdollisten alueen uusien elinkeinojen tukemisessa. Pohjois-Pohjanmaan liitto vastaa aluekehittämisestä koko maakunnassa. Perinteisesti aluekehitys kattaa julkiset ja yksityiset investoinnit, osaamisen, työvoiman saatavuuden ja saavutettavuuden.
Sieviin kotoutumiskoordinaattorin virka
Kunnanhallitus päätti perustaa kotoutumiskoordinaattorin viran hoitamaan lakisääteisiä velvoitteita maahanmuuttajien palveluista, koordinoinnista, ohjauksesta, neuvonnasta, alkukartoituksista ja kotoutumissuunnitelmista. Tällä hetkellä virkaa hoidetaan määräaikaisuudella, joka nyt siis vakinaistetaan ja laitetaan yleiseen hakuun. Sievissä on kunnan kokoon nähden suhteellisen paljon maahanmuuttajia.
Lisätietoja: Antti-Jussi Vahteala, vs. kunnanjohtaja, p. 044 4883 210
Sievin kunnanhallitus kokoontui maanantaina 14. lokakuuta 2024. Kokouksessa käsiteltiin useita ajankohtaisia asioita, Pöytäkirja kokouksesta on luettavissa Sievin kunnan verkkosivuilla viimeistään 22.10.2024 www.sievi.fi