Hyvinvointitoimen kohdeavustus

Sievin kunnan hyvinvointilautakunta jakaa syksyisin kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimen kohdeavustuksia. Avustuksia myönnettäessä kiinnitetään huomiota avustuksen tarpeeseen ja toiminnan paikalliseen merkitykseen.

Toimi näin

Kohdeavustusta haetaan sähköisellä kohdeavustushakemuksella tai paperisella hakulomakkeella. Paperisia hakulomakkeita saa kunnantalon neuvonnasta ja kunnan internetsivuilta ja ne tulee palauttaa kunnantalon neuvontaan. Avustuksen hakija vastaa siitä, että kohdeavustushakemus toimitetaan määräajan puitteissa. Myöhästyneitä hakemuksia ei oteta käsittelyyn.

Liitä kohdeavustushakemukseen mukaan edellisen vuoden toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus sekä kuluvan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. Lisäksi hakemukseen liitetään mukaan yhdistyksen säännöt, jos kyseessä on uusi hakija tai sääntöihin on tullut muutoksia. Jos kaikkien liitteiden lähettäminen ei ole mahdollista ennen määräajan umpeutumista, toimita puuttuvat liitteet jälkikäteen kunnantalon neuvontaan. Avustukset maksetaan vasta sitten, kun kaikki pyydetyt liitteet on toimitettu.

Kenelle ja millä ehdoin

Avustusta voivat hakea yhdistysten lisäksi vapaat ryhmät ja yksityiset toimijat, joiden toiminta on kuntalaisia palvelevia.

Toimipiste

Haikolantie 16
85410 SIEVI