Ympäristö
Sievin kunnan ympäristönsuojeluviranomainen on lupajaosto, joka on delegoinut osan toimivallastaan ympäristösihteerille. Ympäristösihteeri valmistelee ja esittelee lupajaoston käsittelyyn menevät asiat.
Ympäristöviranomaisen kuulutukset ja ilmoitukset voit lukea Sievin kunnan sähköiseltä ilmoitustaululta.
Ajankohtaista
10.4.2024
Tulvasta ennustetaan keskimääräistä suurempaa.
Pohjois-Pohjanmaalla vedenpinnat ehtivät nousta keskimääräistä korkeammalle tämän viikon aikana ennen ensi viikolle ennustettua sään viilenemistä. Jokialueiden vesitilanteisiin ja tulvaennusteisiin voi tutustua vesi.fi-palvelussa.
Kiinteistön suojaaminen tulvalta: Tulvasuojauksen toteuttaminen
25.3.2024 Vestia Oy:n kuntatiedote
Sievin lajittelupihan henkilökunnan palveluaika muuttuu 2.4.2024 alkaen.
Uusi henkilökunnan palveluaika on maanantaisin klo 10–12. Itsepalvelun aukioloaika pysyy samana, joten lajittelupihalle pääsee yhä asioimaan maanantaista perjantaihin klo 10–17. Henkilökunnan palveluaika on ollut Sievin lajittelupihalla aiemmin maanantai-iltapäivänä.
25.3.2024
Sievin kunta on mukana YLE:n Miljoona roskapussia -kampanjassa (15.4.–5.6.2024)
Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa keräämällä roskia ja kirjaamalla kerätyt roskapussilliset laskuriin.
Lue lisää ja katso kampanjassa mukana olevat kunnat YLE:n Miljoona roskapussia tekee paluun! -sivustolta.
14.12.2023
Avustukset kalatalouden alueelliseen edistämiseen ovat haettavana 1.1.2024 - 31.1.2024
Avustuksia voivat hakea oikeustoimikelpoiset yhteisöt ja yritykset.
ELY -sivustolta lisätietoa.
19.10.2023
Avustushakuja auki ELY-keskuksissa
Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 30.11.2023.
STT Info -sivustolta lisätietoa.
9.10.2023
Valtakunnallinen Energiansäästöviikko 9.–15.10. jatkaa viime talven Astetta alemmas -kampanjaa.
Energiansäästövinkit ja lisätietoa Energiansäästöviikosta löydät sivustolta: Astetta alemmas
28.9.2023
Jäteastian tyhjennys voi aikaistua tai viivästyä yli viikolla loka-marraskuussa
• Osalla tyhjennyspäivä aikaistuu viikolla tai enemmän, jolloin aikaistunut jäteastian tyhjennyskerta on asukkaalle maksuton.
• Osalla puolestaan jäteastian tyhjennys viivästyy viikolla tai enemmän, jolloin Vestia ottaa tyhjennyksen yhteydessä yhden lisäjätesäkin veloituksetta.
• Alle seitsemän päivän muutoksesta Vestia ei anna hyvitystä.
Lisätietoa oman jäteastian tyhjennyksen ajankohdasta voi halutessaan kysyä Vestian asiakaspalvelusta: p. (08) 410 8700 / asiakaspalvelu [at] vestia.fi
14.9.2023
Kansainvälistä maisemapäivää juhlistetaan vuosittain lokakuussa (20.10.)
Maisemapäivän yhteydessä ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus järjestävät maisemavalokuvakilpailun, jonka teemana on ”Minun maisemani”. Millaisia maisemia löytyy työ-, koulu- tai kauppamatkasi varrelta tai näkyy kotisi ikkunasta? Mikä arkesi maisemissa on kiehtovaa tai kaunista, mitä haluaisit muuttaa, mikä maisemassa on parhaillaan jo muuttumassa? Kilpailuun voi osallistua 16.10.2023–22.10.2023 otetuin kuvin. Kilpailuaika päättyy 22.10.2023.
Maisemapäivän valokuvakilpailun säännöt.pfd
20.6.2023
Helmi-elinympäristöohjelmasta tukea perinnebiotooppien kunnostukseen ja hoitoon
Helmi-tukea voivat hakea luonnolliset henkilöt, yritykset, muut yhteisöt taikka julkisyhteisöt. Tukea voi hakea ELY-keskuksista ympäri vuoden.
Tarkempia tietoja tuen myöntämisen perusteista, sopivista kohteista sekä hakumenettelystä löytyy: ELY-keskuksen verkkopalvelusta. https://www.ely-keskus.fi/luonnonsuojelulain-tuki-perinnebiotooppien-kunnostukseen-ja-hoitoon
Tilastolive: Jätteiden jäljillä 13.6.2023
Me suomalaiset olemme jätteiden tuottamisessa Euroopan kärkeä. Tilastokeskus julkaisee tiistaina 13.6. tiedot jätteiden kokonaiskertymästä vuonna 2021. Uusiin tietoihin syvennytään heti aamusta suorassa Tilastolive-lähetyksessä (tallenne katsottavissa myös myöhemmin). Missä jätettä syntyy ja miten eri jätteiden määriin tulisi suhtautua? Tarkoittaako talouskasvu automaattisesti jätteiden lisääntymistä? Osaammeko käsitellä jätteemme paremmin kuin muut maat? Katso suora lähetys tai tallenne.
Valtakunnalliset vieraslajitalkoot 22.5.–31.8.2023
Kannustamme talonyhtiöitä ja yksityisiä maanomistajia torjumaan kurttulehtiruusua sekä komealupiinia ja jättipalsamia omilta pihoiltaan.
Erityisesti uudelle alueelle levinnyt yksittäinen komealupiini kannattaa heti kitkeä pois tai ainakin katkaista sen kukintovarret ennen siementen kypsymistä. Tällä tavalla voidaan estää lupiinin leviämistä lähiympäristöön ja vähentää maaperässä säilyvien siemenien määrää.
Lue talkoista: Soolotalkoot
16.5.2023
Ruoppauksista ja niitoista tehdään ilmoitus jatkossa aluehallinnon asiointipalvelussa.
Uudella lomakkeella voit ilmoittaa täysin sähköisesti ruoppauksista tai niitoista. Asiointipalvelussa voit lisätä kaikki tarvittavat liitteet. Asiointipalvelun osoite on: https://sahkoinenasiointi.ahtp.fi/fi/palvelut
6.4.2023
Sievin kunta on mukana Ylen Miljoona roskapussia -kampanjassa (13.4.–14.6.2023)
Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa keräämällä roskia ja kirjaamalla kerätyt roskapussilliset laskuriin.
Yhdessä suomalaisten kanssa roskia keräävät Ylen tutut kasvot, toimittajat Inka Henelius, Olli Haapakangas ja Mikko “Peltsi” Peltola sekä meteorologit Kerttu Kotakorpi ja Anniina Valtonen. Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso, tohtori Jenni Haukio.
Lue lisää ja katso kampanjassa mukana olevat kunnat Mikä miljoona roskapussia -sivustolta.
1.3.2023
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on toteuttanut videon tukemaan maatilojen varautumista vesihuollon häiriötilanteisiin.
Videon tarkoitus on myös ohjata ja selventää vastuita vesihuoltopalveluiden tarjoajien ja suurten vedenkäyttäjien, kuten eläintilojen kesken, ja avata keskustelua näiden välillä. Video on suunnattu maaseudulla vesihuoltopalveluja tuottaville vesilaitoksille ja laitosten palveluja käyttäville asiakkaille. Video on katsottavissa ELY-keskuksen YouTube-kanavalta, osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=ui7HeBs7isQ
7.12.2022
Kompostointi-ilmoitus elintarvikebiojätteen kompostoinnista ja ilmoitus kompostoinnissa tapahtuvasta muutoksesta
1.1.2023 jälkeen aloitetusta kompostoinnista tulee tehdä ilmoitus Jokilaaksojen jätelautakunnalle kahden kuukauden (2 kk) sisällä kompostoinnin aloittamisesta. Myös kompostoinnissa tapahtuvista muutoksista tai lopettamisesta tulee ilmoittaa.
Ilmoituksen voit tehdä kätevästi sähköisesti täältä: Kunta-Akkuna asiointipalvelu
20.11.2022
Uusi opas avuksi ojituksiin ja vesistökunnostushankkeisiin
Opas on konkreettinen ohjeisto, jossa kerrotaan muun muassa ojitusyhteisöstä ja sen hallinnosta, annetaan katsaus ojitukseen ja maankuivatuksen oikeudellisiin näkökohtiin sekä perustietoa ojituksen suunnittelusta, toteuttamisesta ja avustusmahdollisuuksista. Oppaan voit ladata vesi.fi-verkkopalvelusta.
4.7.2022
Metsähallitus on julkaissut luonnonmuistomerkkejä koskevan uudistetun aineiston.
Esitteessä kerrotaan, mikä on luonnonmuistomerkki, miten voit hakea niille rauhoitusta, miten niitä ylläpidetään ja milloin luonnonmuistomerkille voi hakea rauhoituksen lakkautusta. Sähköinen julkaisu: Luonnonmuistomerkit -esite . Lomakkeen, jolla rauhoitusta voit hakea ja muuta lisätietoa löydät Metsähallituksen sivustolta: Luonnonmuistomerkit
Jokilaaksojen jätelautakunnan toimialueen uudet jätehuoltomääräykset astuvat voimaan 1.7.2022 korvaten voimassa olleet jätehuoltomääräykset.
Jätehuoltomääräyksien suurimmat muutokset koskevat bio- ja pakkausjätteiden erilliskeräysvelvoitteita, kompostointia ja keräykseen soveltuvia jäteastioita. Lue lisää: Vestian sivustolta
Väyläviraston tiedote 10.6.2022: Tienvarsiniitot tuovat turvallisuutta ja tukevat luonnon monimuotoisuutta.
Kesäkuusta lähtien maanteiden varsille ilmestyvät viheralueiden hoitajat työkoneineen. Väylävirasto muistuttaa, että autoilijoiden ja muiden tielläliikkujien on otettava niittoja tekevät työkoneet huomioon. Tien reunoilla ja sivuojien luiskissa liikkuvien työkoneiden kulkua kannattaa ennakoida ja tarvittaessa hiljentää vauhtia vaaratilanteiden välttämiseksi. Lue lisää: Väyläviraston tiedotteesta.
1.9.2020 Ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittaminen
Jos haet kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta ympäristö- tai maa-aineslupaa ja hankkeeseesi kytkeytyy myös muita ympäristöllisiä lupia, voit pyytää ympäristösihteeriltä lupamenettelyjen yhteensovittamista.
Lue lisää ympäristöllisten lupamenettelyiden yhteensovittamisesta
6.5.2020 Aluehallintoviraston sähköinen asiointipalvelu
Kaikkia valtion viranomaisten myöntämiä ympäristö- ja vesilupia voi nyt hakea aluehallinnon sähköisessä asiointipalvelussa. Koko hakuprosessin voi tehdä alusta loppuun asti sähköisesti. Lisätietoa asiointipalvelusta aluehallintoviraston sivustolla.
Yhteystiedot
ympäristösihteeri
Reijo Peltokorpi
044 4883 264 (ma-ke)
toimistosihteeri
Merja Honkala
044 4883 268 (ti-to)
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa:
etunimi.sukunimi(at)sievi.fi
Linkit
Lupajaoston jäsenet:
toimielimet kokoonpanohaku