Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.8.2024-31.7.2026

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksu

Varhaiskasvatuksen kiinteä kuukausimaksu peritään enintään 11 kuukaudelta toimintavuoden aikana. Maksuton kuukausi on heinäkuu, sillä edellytyksellä, että lapsi on aloittanut hoidon ennen edellisen vuoden syyskuun ensimmäistä päivää ja hoito on jatkunut keskeytyksettä koko toimintavuoden ajan. Oikeus maksuttomaan kuukauteen säilyy muutettaessa kunnasta toiseen. Varhaiskasvatuksen alkaessa tai päättyessä kesken kuukauden, asiakasmaksu peritään varatun hoitoajan mukaan (kts. tarkemmin asiakasmaksuista asiakasmaksutiedotteesta).

Tuloselvitys

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksun laskutus tapahtuu kuukausittain jälkikäteen esim. jos hoito on alkanut toukokuussa tulotiedot asiakasmaksua varten tulee toimittaa kesäkuun 10.päivään mennessä. Tulotiedot toimitetaan sähköisesti eDaisy palvelussa tai suoraan varhaiskasvatustoimistoon. Sähköisessä asioinnissa voi hyväksyä myös korkeimman asiakasmaksun, jolloin tuloselvitystä ei tarvitse tehdä. Jos perhe ei ilmoita tulojaan, peritään korkein asiakasmaksu. Tulorekisteriä voidaan käyttää toimitettujen palkka- ja etuustietojen tarkistamiseen asiakkaan suostumuksella. 

Maksuluokka

Maksuluokka määräytyy perheen yhteenlaskettujen bruttotulojen ja perheen koon perusteella. Perheen kokona otetaan huomioon yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävät henkilöt sekä heidän kanssaan samassa taloudessa asuvat molempien alaikäiset lapset. Perheen tuloja ovat varhaiskasvatuspalveluja käyttävän lapsen, hänen vanhempansa tai muun huoltajansa sekä heidän kanssaan yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävän henkilön tulot. Kuukausituloihin lisätään lomarahan osuus viisi prosenttia.

Maksu on lasta kohti 0 - 311 €/kk. Alin perittävä kuukausimaksu on 30 euroa.

Perheen koko, henkilöitäTuloraja euroa / kkKorkein maksuprosenttiPerheen bruttotulot, joilla korkein maksu
2 henkilöä4 06610,76 973
3 henkilöä5 24510,78 152
4 henkilöä5 95610,78 863
5 henkilöä6 66710,79 574
6 henkilöä7 37610,710 283

Kuukausimaksu on enintään perheen koon mukaan määräytyvän maksuprosentin osoittama euromäärä vähimmäistulorajan ylittävästä kuukausitulosta, kuitenkin enintään 311 €/kk. Jos perheen koko on suurempi kuin kuusi, lisätään maksun määräämisen perusteena olevaan tulorajaa 275  eurolla kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta.

Perheen nuorimman lapsen kokopäivähoidosta perittävän maksun enimmäismäärä on 311 €/kk. Saman perheen ikäjärjestyksessä toiseksi nuorimman lapsen korkein perittävä maksu on 40 % nuorimman lapsen maksusta, enintään 124 €/kk. Kustakin seuraavasta lapsesta maksu on 20 % nuorimman varhaiskasvatuksessa olevan lapsen maksusta, enintään 62 €/kk. Määrättäessä perheen muiden kuin nuorimman lapsen maksua käytetään määräytymisen perustana nuorimman lapsen laskennallista kokoaikaista varhaiskasvatuksen maksua. Varhaiskasvatusmaksu pyöristetään lähimpään euromäärään.

Palvelun tarve

Sovittu hoitoaika h/kk    Asiakasmaksu prosenttia
korkeimmasta maksusta  
Enintään €/kk       
1-63 h/kk40 %124
64-86 h /kk60 %187
87-150 h/kk80 %249
yli 150 h/kk100 %311
  • asiakasmaksu määräytyy varatun hoitotuntimäärän mukaan
  • sovittuihin kuukausimaksun perusteen oleviin tuntirajoihin tehdään muutoksia vähintään 3 kuukaudeksi ja muutokset astuvat voimaan seuraavan kuukauden alussa. Palvelutarpeen muutokset tehdään eDaisy palvelussa
  • mikäli kuukauden hoitoaikavaraus ylittyy ensimmäisen kerran, varhaiskasvatusmaksu peritään sen kuukauden osalta ylemmän tuntimaksuluokan mukaan 
  • mikäli hoitoaikavaraus ylittyy toisen kerran, maksu peritään sen kuukauden osalta ylemmän tuntimaksuluokan mukaan ja varhaiskasvatuspalvelut nostavat yksipuoleisesti   hoitoaikavaruksen sopivaan ylempään tuntirajaan toista ylitystä seuraavan laskutuskauden alusta lukien
  • Tilapäisen varhaiskasvatuksen asiakasmaku on 17 €/pv/lapsi 

Poissaolojen vaikutus asiakasmaksuun

  • jos lapsi on sairautensa vuoksi pois varhaiskasvatuksesta vähintään 11 päivää kuukaudessa, peritään puolet normaalista asiakasmaksusta
  • jos lapsi on sairautensa vuoksi poissa koko kuukauden, ei maksua peritä lainkaan
  • jos lapsi on muusta syystä (esim. vanhempien loma) poissa koko kuukauden, peritään puolet asiakasmaksusta
  • päiväkodin kiinnioloajalle järjestetään tarpeen mukaan varahoitopaikkoja eikä kiinniolopäiviä hyvitetä
  • perhepäivähoitajan sairaus-, loma ja työajantasausvapaat hyvitetään perheelle, mikäli lapselle ei ole varattu hoitoa varahoitopaikasta ja varattujen tuntien määrä suhteessa hoitoaikasopimuksen tunteihin sallii hyvityksen

Asiakasmaksun tarkistaminen

Asiakasmaksu tarkistetaan kesken kauden, jos tulojen muutos on vähintään +/- 10 %. Muutoksen tuloissa on oltava kestoltaan vähintään kuukauden (30 kalenteripäivää). Maksun muutos tehdään lähimpänä olevan kuukauden alusta lukien. Jos asiakasmaksu on perustunut asiakkaan antamiin virheellisiin tietoihin, maksua voidaan tarkistaa vuosi taaksepäin. Muutokset perhekoossa tulee ilmoittaa varhaiskasvatustoimistoon maksun tarkistamista varten. Yleinen maksutarkistusajankohta on vuoden vaihteessa ja koskee asiakkaista, joilta ei ole maksuja tarkastettu 1.4 jälkeen kyseisenä vuonna.

Asiakasmaksujen käsittely ja laskutus

Sievin varhaiskasvatustoimisto
Haikolantie 16
85410 SIEVI

toimistosihteeri
Outi Putkivaara
puh. 044 4883 352
asiakasmaksujen käsittely ja laskutus                          

varhaiskasvatuspäällikkö
Kristiina Korpi
puh. 044 4883 351

päiväkodin johtaja
Outi Pudas
puh. 044 4883 350