Oppilaanohjaus

Oppimisympäristöinä hyödynnetään koulun ja verkkoympäristöjen rinnalla lähiympäristöä ja työelämää. Oppilaalle tulee järjestää perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien aikana työelämään tutustumisjaksoja (TET) koulutus- ja ammatinvalintojensa perustaksi ja työn arvostuksen lisäämiseksi. Oppilaan tulee voida hankkia omakohtaisia kokemuksia työelämästä ja ammateista aidossa työympäristössä.

Oppilaanohjauksessa huomioidaan jokaisen oppilaan yksilölliset lähtökohdat ja tarpeet. Ohjausta eriytetään ottamalla huomioon oppilaiden henkilökohtaiset tavoitteet, kokemukset, harrastukset, kiinnostuksen kohteet, osaamisalueet sekä elämäntilanteeseen vaikuttavat tekijät.

Toimi näin

Oppilaalle annetaan henkilökohtaista ohjausta enemmän kuin aikaisemmin ja pienryhmäohjausta sekä opo-tunteja jokaisella vuosiluokalla kahdessa jaksossa. Koska urasuunnittelu ja ammatinvalintakysymykset aiheuttavat usein epävarmuutta, tulisi huoltajan olla yhteydessä opinto-ohjaajaan. Tarvittaessa voidaan koulun jälkeen järjestää yhteiskeskustelutilaisuus em. kysymyksistä. Vastaavanlaista ohjausta on annettu myös aikaisemmin.