Taiteen liitos -näyttely

Miki Soinin ja Jaana Öljymäen yhteisnäyttely Taiteen liitos on esillä Sievissä pappilan aitalla 8. – 19.7.2025. 

Näyttelyyn on koottu sekä kollaasi- että erilaisilla sekatekniikoilla valmistettuja teoksia. Yhteisen näyttelyn idea syntyi viime kesänä, kun Öljymäki vieraili Soinin näyttelyssä Sievin museolla. Vielä silloin tulevan näyttelyn sisältö ei ollut ihan selvillä, mutta ajatus Soinin kollaasin omaisista sekatekniikalla valmistetuista teoksista ihastutti Öljymäkeä erityisesti. Viime talvena pohdimme yhteistä teemaa ja silloin erityisesti kollaasi ajatus nousi voimakkaasti keskusteluihin joka valikoitui näyttelyn yhteiseksi teemaksi. 

Soini ja Öljymäki ovat olleet ystäviä jo vuosien ajan. Tuttavuus sai alkunsa Nivalan ammattiopistolla Soinin opiskellessa käsi- ja taideteollisuusosastolla 2010-luvulla, Öljymäen ollessa hänen opettajansa. Myöhemmin meistä tuli ystävät ja olemme pitäneet yhteyttä. Meille molemmille luovuus ja käsillä tekeminen ovat olleet aina tärkeässä roolissa. 

Miki Soini, taiteilijanimeltään Bluebuoyn taide syntyy kokeilunhalusta ja erilaisten materiaalien keräilystä. Rikkinäiset korut ja monesti hukkaan menevät materiaalit saavat taiteessa uuden muodon. Miki on kotoisin Sievistä ja asuu nykyään Tampereella. Soini haluaa tukea maaseudun taide kattausta monimuotoisella tyylillään. Bluebuoy:ltä näyttelyssä on mukana erilaisia sekatekniikkatöitä ja akryylitaidetta. 

Jaana Öljymäki on syntyisin Ylivieskasta ja asuu nykyään Haapajärvellä. Hänet tunnetaan sekä tuohitöistään että serigrafistina. Kollaasitekniikka on ollut Jaanalle mieluisa taiteen toteutuksen muoto jo nuoresta lähtien. Värien, erilaisten elementtien sekä kuvien yhdistely ja sommittelu on miellyttänyt minua aina. Teoksen tekemisen prosessi on jo itsessään mielenkiintoista. On hauskaa huomata kuinka monien vaihtoehtojen ja mahdollisuuksien joukosta jotkin tehdyt valinnat ja sommittelu puhuttelee ja päätyy lopulliseen työhön. Öljymäeltä nähdään näyttelyssä kuva- ja esinekollaaseja sekä Altered book ja Art box tyylillä valmistettuja teoksia vuosien varsilta. 

TAITEEN LIITOS -näyttely Sievin pappilan aitalla 8. – 19.7.2025 seuraavasti: ti – pe 8. – 11.7. ja ma – pe 14. – 18.7. klo 12 – 16 (ainakin jompikumpi paikalla) sekä aitan kesäkahvilan aukioloaikoina seurakunnan toiminnan mukaan. Lisäksi Muttimarkkinoilla la 19.7. klo 10 – 14. Tervetuloa! Olemme yhdessä paikalla (mahdollisuus haastatella) ti 8.7. klo 12 – 16 sekä rakentamassa ma 7.7.2025 klo 15 – 16 Lisätietoja: Jaana Öljymäki 040 51 222 36 ja Miki Soini 0417034277

Tapahtuma alkaa

Tapahtuma päättyy

Tapahtumapaikka

Pappilan aitta

Tapahtumaluokka

Näyttely

Mainosteksti kuvana.