Joukkoliikenne

Sieviin kulkee suoria linja-autovuoroja eri suunnista ympäri vuoden. Linja-autojen saapumis- ja lähtöpaikka Sievissä sijaitsee liikekiinteistön pihassa osoitteessa Kantolantie 8. Jäljempänä on kerrottu lisätietoja eri suuntien linja-autoliikenteestä.

Reisjärvi-Sievi-Ylivieska

Reitillä ajetaan arkipäivisin, lauantaisin ja sunnuntaisin ympäri vuoden. Osa vuoroista ajetaan Sievin asemakylän kautta. Koulupäivinä vuorot kuljettavat toisen asteen opiskelijoita Ylivieskassa sijaitseviin oppilaitoksiin. Kalajoelle ja Oulaisiin vuoroilla voi kulkea vaihtamalla linja-autoa Ylivieskassa. Moni vuoroista ajetaan Oulaisissa Oulaskankaan sairaalan kautta. Vuoroilla pääsee myös asioimaan Ylivieskaan arkipäivisin ja lauantaisin.

Lisäksi vuorot kuljettavat arkipäivisin ympäri vuoden työmatkustajia Sievin ja Ylivieskan välillä. Työmatkustukseen sopivien vuorojen aikataulut on suunniteltu siten, että perillä Sievissä tai Ylivieskassa voi tehdä noin kahdeksan tunnin mittaisen työpäivän yleisimpinä työssäkäyntiaikoina. Säännöllisesti matkustavan kannattaa hankkia kausi- tai sarjalippu, jolla matkustaminen on kertalippua edullisempaa. Kausilippu on voimassa 30 vuorokautta; lipun hinta riippuu siitä, kuinka monen kunnan alueella lippu kelpaa. Jokilaaksojen sarjalipun hinta taas perustuu matkan pituuteen, ja lipulla voi tehdä 44 ennalta määritellyn pituista matkaa yhden vuoden sisällä ostopäivästä.

Sievi-Nivala

Reitillä ajetaan koulupäivisin, ja vuorot kuljettavat toisen asteen opiskelijoita Nivalassa sijaitseviin oppilaitoksiin.

Matkaketjut ja vaihtoyhteydet kaukoliikenteeseen

Matkaketjulla tarkoitetaan matkaa, johon sisältyy yksi tai useampia sujuvia vaihtoja. Matkaketju voi koostua juna- tai linja-autovuoroista. Matkaketjujen aikataulut ovat saatavilla Matkahuollon reittioppaasta sekä Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta tai Google Mapsista.

Sievin ja Ylivieskan välisiltä linja-autovuoroilta on vaihtoyhteyksiä Ylivieskan rautatieasemalla Helsingin ja Oulun sekä Iisalmen ja Ylivieskan väliseen junaliikenteeseen.

Lipputuotteet ja aikataulut

Lipputuotteita edellä mainittujen reittien linja-autovuoroihin myydään verkossa Matkahuollon aikatauluhaussa sekä Reitit ja liput -mobiilisovelluksessa. Mobiilisovelluksesta voi ostaa myös sarjalippuja sekä opiskelijoiden lipputuotteita. Osassa linja-autovuoroista kertalippuja myydään käteisellä sekä yleisimmillä pankki- ja luottokorteilla. Vuorojen aikataulut ovat saatavilla Matkahuollon aikatauluhausta, reittioppaasta ja Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta sekä Google Mapsista.

Junavuorojen lipputuotteita ja aikatauluja on saatavilla mm. VR:n verkkosivuilta.

Liput ja aikataulut:

Matkahuollon reittiopas https://reittiopas.matkahuolto.fi/

Matkahuollon Reitit ja liput -mobiilisovellus https://www.matkahuolto.fi/matkustajat/reitit-ja-liput-mobiilisovellus

Matkahuollon aikatauluhaku https://www.matkahuolto.fi/

Reittisuunnittelupalvelu matka.fi

Google Maps https://maps.google.fi

VR:n verkkosivut www.vr.fi