Oppilaanohjaus

Oppimisympäristöinä hyödynnetään koulun ja verkkoympäristöjen rinnalla lähiympäristöä ja työelämää. Oppilaalle tulee järjestää perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien aikana työelämään tutustumisjaksoja (TET) koulutus- ja ammatinvalintojensa perustaksi ja työn arvostuksen lisäämiseksi. Oppilaan tulee voida hankkia omakohtaisia kokemuksia työelämästä ja ammateista aidossa työympäristössä.

Kulttuuripalvelut

Sievin kunnan kulttuuripalvelut tarjoavat kuntalaisille lähipalveluina kotiseututapahtumia, konsertteja, teatterielämyksiä sekä mahdollisuuden tutustua taidenäyttelyihin ja kotiseutumuseoon. Lisäksi kulttuuripalvelut järjestävät yhteistyökumppaneiden kanssa matkoja kuntalaisille. Matkoja toteutetaan eri teemojen ympärillä.

Kunnan vastuulla on kotiseututyön ylläpitäminen. Kotiseututyön ylläpitämisen yhtenä työmuotona on kotiseutuarkiston ylläpito. Kotiseutuarkisto sijaitsee kunnantalon alakerrassa. Siellä voi vierailla sovitusti.

Perusopetus

Sievissä on 6 alakoulua (1-6 luokat). Lauri Haikolan koulussa toimivat koko kunnan yhteiset pienryhmät sekä 4-5 esiopetusryhmää.

Vuosiluokat 7-9 opiskelevat koulukeskuksessa Jussinpekan yläkoulussa. Myös lukio toimii koulukeskuksessa.

Maastoliikennelain mukainen lupa

Maastossa liikkumiseen moottoriajoneuvolla ei ole samalla tapaa jokamiehenoikeutta, kuin esimerkiksi jalankulkijoilla on vastaavalla alueella. Maastoliikennelaki rajoittaa sekä kieltää maastossa tapahtuvan vapaan ja suunnittelemattoman liikkumisen moottoriajoneuvolla.

Näihin rajoitusten ja kieltojen tilalle on yksittäistapauksissa mahdollista saada lain mukainen liikkumislupa. Näitä ovat esimerkiksi maanomistajan kanssa tehty lupa tai kunnan ympäristöviranomaisen lupa.

Esiopetus

Esiopetusryhmien suunnittelussa lähtökohtana on tilojen tehokas ja tarkoituksenmukainen käyttö, esiopetuksen ja varhaiskasvatuspalveluiden yhteensovittaminen sekä toimivan kokoisten lapsiryhmien muodostaminen.

Esiopetushaku on keväällä. Esiopetuspaikoista tiedotetaan Wilman kautta toukokuun aikana.